tiistai 6. maaliskuuta 2012

Leivontafoorumin helmikuun leivontahaaste

 Haasteena oli tehdä punainen leipomus ja kyllähän tuosta lopulta sitten tuli punainen.

Miun haaste leipomus oli:

Ystävänpäivän karpalo-valkosuklaa unelma


 Pohja:
3 munaa
1dl sokeria
½ dl vehnäjauhoja
½ dl perunajauhoja
1 tl leivinjauhetta

1. Vatkaa munat ja sokeri kuohkeaksi vaahdoksi
2. Sekoita kuivat aineet keskenään ja lisää vähitellen kevysti sekoittaen muna/sokeri vaahtoon.
3. Levitä taikina uunipellille ja paista 225 asteessa noin 7min.
4. Pohjan hieman jäähdyttä ota irtopohja vuoan reunuksella sopivan iso pohja ja laita irtovuoan pohjalle.

Täyte:
6 liivatelehteä
5dl kuohukermaa
400g valkosuklaata
400g vaniljarahkaa
½ dl vettä
200 g puolukoita tai karpaloita

Koristelu
Sitruunamelissaa
karpaloita

1. Laita liivatelehdet likoamaan kylmään veteen.
2. Vatkaa kerma vaahdoksi ja lisää siihen rahka.
3. Sulata suklaa vesihauteessa tai varovasti mikrossa.
4. Soseuta karpalot sauvasekoittimella.
5. Sekoita sula suklaa ja karpalosurvos kerma/rahkaseokseen.
6. Kiehauta vesi ja lisää liiseen liivatelehdet. Lisää ohuena nauhana täytteen joukoon.
7. Kaada seos pohjan päällä ja laita jääkaappiin hyytymään mieluiten seuraavaan päivään.

Tässä saamani palaute:
° Karpalot on ihania marjoja! Nätin hempeän sävyinen!
° Ihana karpalo-valkosuklaahyytelökakku! Koko kakku kuulostaa todella maukkaalta
ja näyttääkin vielä, kauniisti koristeltu.
° Varmasti herkullinen mutta mielestäni tämä on kakku.
° Nam, minkä näköinen unelma, ja karpalo-valkosuklaa-yhdistelmä kuulostaa ihanalta!
° Ison oloinen ohje? Makuvarma.
° Takuuvarma makuyhdistelmä joka toimii aina
° Karpaloita voisi olla enemmänkin lisäväriä tuomassa. Pelkistetty, mutta nätti kakku.
° Hienosti tasainen ja siisti pinta.
° Aina yhtä herkullinen yhdistelmä, mutta tavallisuutensa vuoksi ei pääse tällä kertaa pisteille.
° Ihana yhdistelmä, yhdet lempimauistani! Tätä voisin kokeilla! Koristeluun voisi vielä panostaa
hieman.
° Maku varmasti herkullinen. Hieman keskeneräisen näköinen. Kakku kaipaisi minun mielestäni
hieman enemmän koristusta esim. kermapursotuksia tai punaista karpalokiillettä. Jos tekee
ohjeen mukaan käyttäen puolukoita, niin onko enää nimenmukainen karpalo-valkosuklaa
unelma? 3 munan pohja kuulostaa aika paksulta. Minkä kokoinen on sopivan kokoinen vuoka?
° Ihana makuyhdistelmä Tykkäsin koristelusta, se on tarpeeksi yksinkertainen, mutta kertoo
kakun sisällöstä.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti